On kaunis talvipäivä. Sattuupa vielä viikonlopulle. Mikä mainio tilaisuus lähteä koko perheen voimin luistelemaan ja pulkkamäkeen! Jääkentälle on satanut lunta eikä sitä ole aurattu. No, ei se meitä haittaa! Jää on soutaa-huopaa pakkasten seurauksena "vähän" muhkuroilla, mutta mitäs tuosta. Ihan hyvin voi luistella perunapellossakin. Yksitellen Isimies ottaa kuitenkin penkille luistelleilta naisilta luistimet pois jaloista, allekirjoittanut saa kuulemma ihan itte ottaa (en ymmärrä miksi).
Siirrytään pulkkamäkeen. Pitkät ja jyrkät mäet tarjoavat parastaan. Aurinko paistaa ja lumi pöllyää naamalle alas laskiessa. Isimies antaa parhaat vauhdit. Äitikin innostuu.
- Hei L, mää annan vauhdit, huudahdan posket innosta punoittaen.
L vetää pulkan rinteen reunalle. Pidän kiinni, tyttö asettuu paikalleen. Mäenlaskurinne on leveä ja esteetön. Ylhäältä alas menee rinnakkain viidestä kuuteen hyvää laskumäkeä. Oikealla reunustalla, pitkällä kohdasta josta laskemme alas, on muutama mänty. Tunnelma tiivistyy. Meinataan, että näytetään Isimiehelle miten vauhtia annetaan.
- Valmista? kysyn.
- Valmista! huutaa L ja lähetän tytön matkaan. Pulkka liukuu reunan yli ja jostain käsittämättömästä syystä kiitää koko rintten POIKKI, siis kaikkien niiden viiden-kuuden muun radan yli, kohti niitä ainoita mäntyjä. Tässä vaiheessa vuoden vanhempana suljen silmäni. Ei osunut. Onneksi rinteillä ei juuri ollut muita mäenlaskijoita. Vältyttiin kolareiltakin. Pulkka on pysähtynyt männyn viereen. Lähden nauraen (virhe) perään. Pulkassa istuu kädet puuskassa närkästyneen oloinen L.
- Äiti! Ei se menny lujaa! Ja ihan väärään suuntaan! Oisin voinu osuu noihin puihin!
- Joo, sori, se lähti vähän jotenkin hassusti.. mutta hei, eihän tässä nyt mitään sattunut. Ihan hyvinhän se meni eikä osunu ees noihin puihin. Ei käyny mitään vakavaa, sanon.
- Kävipäs. Sää PETIT mut.
Auts. Astetta rankempaa palautetta.
