Höpöhöpöhommia

Syksy toi tullessaan taas päiväkotiarjen. Arki on kuitenkin tänä vuonna hieman erilainen, sillä L aloitti esikoulun ja lapset eivät kuljekaan enää samasta päiväkodin ovesta vierekkäisten naulakoiden kautta yhteiseen ryhmään, vaan kahteen eri rakennukseen ihan omiin ryhmiinsä. Viime tipan aamuihmiselle tämä tuo tietynlaisia haasteita. Jos viime keväänä mentiin jo minuuttiaikataululla niin nyt lasketaan jo sekunteja työmatkan varrella.
V on aina ollut vitkuttelun kiistaton mestari. Hän onnistuu tekemään taidetta vetoketjun avaamisesta hammas kerrallaan ja saa äidin tekemään piruetteja lenkkareiden tarrojen nytkyttämisen aikana niinkuin vain kolme ja puolivuotias oman tiensä määrätietoinen kulkija voi. Eräänä aamuna naulakolla oli hyvää aikaa keskustella aiheesta se vetoketjun avaamisen lomassa.
- V, riisupas nyt reippaasti niin pääset kavereiden kanssa leikkimään, kannustin innostuneena.
V katsahti minuun vieno hymy huulillaan.
- Kannattaa aina pukea ja riisua oikein reippaasti, arvaatkos miksi, jatkoin.
- No miksi, kysyi hän.
- No siksi että sitten kun pukee reippaasti pääsee aikaisemmin pihalle leikkimään ja sitten taas sisälle tullessa pääsee nopeammin sisähommiin, kerroin.
- Äiti. Sää keksit ton nyt kyllä ihan ite. Noi on ihan höpöhöpöhommia.

Minulta loppuivat argumentit. Tunsin itseni päihitetyksi.

Äidin palvelija

Voi iltasiivouksen aika. Taas se tuli ja yllätti pienen leikkijän.Toi tullessaan tutun dialogin;
- V, siivoa lelut paikalleen.
- En siivoa. Mää oon ihan väsynyt, nurisee hän.
- Kyllä pitää sinunkin siivota samalla tavalla kuin siskonkin, jatkan.
- Eeeeeeeen, en jaksa! Heikottaa! jatkuu niin tuttu virsi.
- Kyllä täytyy itse jaksaa siivota jos jaksaa leikkiäkin kaikilla noilla leluilla, jatkan vieläkin.
- Tää on ihan epäreilua! Mun täytyy aina olla vaan äidin palvelija, itkee pieni sorrettu lapsi tarjoten jokailtaiselle dialogille yllättävän juonenkäänteen.