Iltarutiineista

Nukkumaanmeno on taidetta. Varsinainen nukahtaminen sujuu jo melko kivuttomasti ja ilman sen suurempia taikatemppuja molemmilta neideiltä (Luojalle kiitos) mutta se lasten sänkyyn saaminen, siihen on muotoutunut aikojen saatossa melkoisen mallikas rituaali. En edes ymmärtänyt sen olevan mitenkään erityisen monimutkainen, ennenkuin V:n rakas kummitäti sattui paikalle juuri tähän maagiseen aikaan. Vasta asettuessani tarkkailijan rooliin, ymmärsin, että tämä saattaa vaikuttaa ulkopuolisesta hieman hämmentävältä. Ai mikä? No tämä:

Iltatoimet alkavat kuten varmasti monessa muussakin perheessä. Lapset peseytyvät ja vaihtavat päivävaatteet pyjamiin. Ennen tässä kohdassa seurattiin myös kahden kilpa-auton nakurallia mattoa ympäri, mutta tätä numero ei saavuttanut riittävää suosiota jäädäkseen osaksi suurta showta (en pistä pahakseni). Pyjamissa hiihdetään sitten iltapalalle, jonka jälkeen harrasta istumista potalla ja pöntöllä ja lopuksi tietysti hammaspesu. Edelleen ihan normisettiä. Hammaspesun jälkeen vastuussa oleva vanhempi jatkaa iltasadun pariin. Iltasatu luetaan vanhempien sängyssä. Tämän jälkeen alkaa lähes sanatarkasti näytelty näytelmä: "No niin lapset, menkääs sanomaan isille/äidille (se ei iltasatuvastuussa ollut toinen vanhempi) että tulee sanomaan hyvää yötä!". Lapset kirmaavan rappuportille ja huutavat kutsuhuudon johon on vastattava. Tässä vaiheessa lapset pinkovat piiloihinsa, toinen keinutuolin alle ja toinen pylvään taakse. Yläkertaan nousevan vanhemman tulee lausuman sanat "mihinkäs ne lapset on kadonnu" jolloin V alkaa hihittää silmät kiinni kovaan ääneen siellä pylväänsä takana. "Täällä on yksi!" huutaa hän ja astuu esiin. Tämän jälkeen hän juoksee muutaman askeleen päästä syliin ja toteaa: "se oli vain pieni juoksu, nyt isompi" ja juoksee kauempaa ja kovempaa syliin uudestaan. Sitten hän asettuu maton reunalle odottamaan. On aika etsiä se toinen. On kierreltävä ja lopulta löydettävä se L sieltä keinutuolin alta. Hän konttaa esiin ja juoksee ensin sen pienen juoksun ja sitten sen isomman ja hyppää syliin. Näin on sanottu hyvää yötä toiselle vanhemmalle. Nyt se iltasadun lukenut jatkaa. Lapset seisovat tarkasti määritellyllä paikalla siinä matonreunalla, josta heidät kutsutaan lastenhuoneeseen laskemalla "än - yy- tee V!" jolloin V juoksee syliin ja jatkaa matkaansa sänkyynsä. Tällä välin L on "loukkaantunut" ja mennyt "murjottamaan" mutta lähtee iloisena matkaan kun kuulee oman lähtölaskentansa. Ja näin ovat lapset sängyssä. Sitten vielä oven takaa muutama iltalaulu. Sinne ne sitten nukahtavat ihan itekseen. Että tervetuloa meille yökylään.

Ps. Kirjoitettuna tää tuntuu vähän, no, vaivalloiselta. Todellisuudessa se menee jo aivan rutiinilla. Mitä se sitten meistä kertookaan.

Minä se olin

-Pyyhkimään! Äiti tule pyyyyyh-ki-määäään! kuului kutsuhuuto.
-Ohhoh, kuka on repinyt kaikki nää vessapaperit tästä rullasta? huudahdin vessaan astuessani.
-Minä se olin, vastasi V iloisesti soinnahtelevalla äänellään ja jatkoi lähes laulavalla nuotilla, älä sitten heemostu!
Hermostuminen olisi ollut hyvin vaikeaa tuolla hetkellä.

Ei mitään tärkeää

- Arvaas L mitä mää tein töissä tänään, kysyin herättääkseni innostusta. Alku näytti lupaavalta:
- No, mitä??
- Pidin marsuja sylissä ihan ekaa kertaa! Niitä meidän työpaikkamarsuja.
- Ai, ei siis mitään tärkeää.

No höh. Musta se oli aika koleeta.

Yksi mersuauto kiitos

Hain tilaamani paketin postista.
-Mäkin haluan tollasia paketteja. Äitiki saa kokoajan, marisi Isimies.
-Noi on vaa paitoja, haluisiksä isi uuden mersuauton? kysyi L.
-No vaikka, vastasi Isimies toivorikkaana.

Omenoita ja moitteita

Erään keskustelun päätteeksi Isimies totesi, ruoanlaittoon ja erityisesti loppulirujen tölkkiin jättämiseen viitaten, eroa isäni ja minun välillä korostaen, että "nyt on kyllä pudonnu omena aika kauas puusta"
-Joo! Se meni niin pitkälle että se tippu maahan ja vieri viemäriin maan alle ja meni sieltä lavuaariin ja sitte syljettiin sen maito ulos suusta! Niin pitkälle! halusi L vielä tähdentää.
- Mä nyt heitän sit nää kermat roskiin. Ei viitti tämmösiä pieniä lämpimässä seisseitä säästää.
-Äiti, ne meni nyt sitte roskiin, komppasi L.
Moitteet vastaanotettu.

Maantietoa ja kulttuurioppia

- Minä keksin! Leikitään aflikkaleikkiä! huusi V kun tekemistä oltiin vailla.
- Miten sitä sellaista sitten leikitään, kysyin.
- Ollaan aflikkalaisia, vastasi hän ja jatkoi, mää olen aflikkalainen selkäleppu! Ole sää aflikkalainen äiti! Mää tulen sun selkääs.
- Mää olen sitten siellä intiaani ja sää olet tän intiaanin norsu, totesi L.