Nukkumaanmeno on taidetta. Varsinainen nukahtaminen sujuu jo melko kivuttomasti ja ilman sen suurempia taikatemppuja molemmilta neideiltä (Luojalle kiitos) mutta se lasten sänkyyn saaminen, siihen on muotoutunut aikojen saatossa melkoisen mallikas rituaali. En edes ymmärtänyt sen olevan mitenkään erityisen monimutkainen, ennenkuin V:n rakas kummitäti sattui paikalle juuri tähän maagiseen aikaan. Vasta asettuessani tarkkailijan rooliin, ymmärsin, että tämä saattaa vaikuttaa ulkopuolisesta hieman hämmentävältä. Ai mikä? No tämä:
Iltatoimet alkavat kuten varmasti monessa muussakin perheessä. Lapset peseytyvät ja vaihtavat päivävaatteet pyjamiin. Ennen tässä kohdassa seurattiin myös kahden kilpa-auton nakurallia mattoa ympäri, mutta tätä numero ei saavuttanut riittävää suosiota jäädäkseen osaksi suurta showta (en pistä pahakseni). Pyjamissa hiihdetään sitten iltapalalle, jonka jälkeen harrasta istumista potalla ja pöntöllä ja lopuksi tietysti hammaspesu. Edelleen ihan normisettiä. Hammaspesun jälkeen vastuussa oleva vanhempi jatkaa iltasadun pariin. Iltasatu luetaan vanhempien sängyssä. Tämän jälkeen alkaa lähes sanatarkasti näytelty näytelmä: "No niin lapset, menkääs sanomaan isille/äidille (se ei iltasatuvastuussa ollut toinen vanhempi) että tulee sanomaan hyvää yötä!". Lapset kirmaavan rappuportille ja huutavat kutsuhuudon johon on vastattava. Tässä vaiheessa lapset pinkovat piiloihinsa, toinen keinutuolin alle ja toinen pylvään taakse. Yläkertaan nousevan vanhemman tulee lausuman sanat "mihinkäs ne lapset on kadonnu" jolloin V alkaa hihittää silmät kiinni kovaan ääneen siellä pylväänsä takana. "Täällä on yksi!" huutaa hän ja astuu esiin. Tämän jälkeen hän juoksee muutaman askeleen päästä syliin ja toteaa: "se oli vain pieni juoksu, nyt isompi" ja juoksee kauempaa ja kovempaa syliin uudestaan. Sitten hän asettuu maton reunalle odottamaan. On aika etsiä se toinen. On kierreltävä ja lopulta löydettävä se L sieltä keinutuolin alta. Hän konttaa esiin ja juoksee ensin sen pienen juoksun ja sitten sen isomman ja hyppää syliin. Näin on sanottu hyvää yötä toiselle vanhemmalle. Nyt se iltasadun lukenut jatkaa. Lapset seisovat tarkasti määritellyllä paikalla siinä matonreunalla, josta heidät kutsutaan lastenhuoneeseen laskemalla "än - yy- tee V!" jolloin V juoksee syliin ja jatkaa matkaansa sänkyynsä. Tällä välin L on "loukkaantunut" ja mennyt "murjottamaan" mutta lähtee iloisena matkaan kun kuulee oman lähtölaskentansa. Ja näin ovat lapset sängyssä. Sitten vielä oven takaa muutama iltalaulu. Sinne ne sitten nukahtavat ihan itekseen. Että tervetuloa meille yökylään.
Ps. Kirjoitettuna tää tuntuu vähän, no, vaivalloiselta. Todellisuudessa se menee jo aivan rutiinilla. Mitä se sitten meistä kertookaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti