V pyytää usein seuraksi leikkiin. Ei leikkiseuraksi, vaan lähelle, samaan huoneeseen, olemaan vaan. Noina hetkinä sitä vajoaa yleensä joko puhelimen kautta somekanaviin (ei pitäisi..) tai sitten sen leikin suomia siltoja pitkin omiin ajatuksiinsa. Sitä tuijottaa leikkivää lasta ja hyppää ajatuksesta toiseen. Ajatukset kimpoilee siellä harmaassa massassaan osuen niihin satunnaisiin älyn herneisiin joita kohdalle osuu, kuin flipperpallot konsanaan. Joskus kesken flipperin havahtuu johonkin. Rupeaa kuuntelemaan leikin pätkää.
Tänään havahduin V:n barbimonologiin.
- Noin, aivan, teillä on kaikilla niin hienot mekot päällä, V kehuu muovinukkejaan. Laitetaan vielä kenkiä, otetaan ne täältä kenkävarastosta, ulkokengät kaikille koska sataa lunta, selitys jatkuu. Hymyilen hiukan. Onpa siitä tullut taitava. Pukeekin noi barbit itse.
- No, kuka teistä haluaa tämmöiset oikein hienot tissisuojukset?
Hetkinen, jaa mitkä?
- Sanoitko sä V että tissisuojukset..? kysyin (En edes tiedä miksi kysyin.)
- Kyllä, aivan, tissisuojukset. Samanlaiset kuin äidillä. Tai oikeastaan vielä hienommat, oikeat juhlatissisuojukset!
Illan onnekkain barbie sai juhlamekon kruunuksi oikein pikkupikkubikinit timanttikoristein, ihan niinku äidillä (tai oikeastaan vielä hienommat)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti